torstai 14. heinäkuuta 2022

BACC Backwater ~ Kierros 7

No juu, sit täytyy palata taas tähän haasteeseen. Nää kuvat ei aivan kerinny vuoden ikäsiksi. On seki jotain :D


○ ○ ○


Talous Hennessy:


Viime viikolla perheen esikoinen, Remi, saavutti teini-iän. Se kuitenki nukkuu edelleen pikkuveljensä kanssa samassa huoneessa, koska säästän rahaa ihan uutta taloo varten.

Sitä on vissiin taas käyty kaukoputkella päiväsaikaan.

Kauppa tuottaa monta tonnia päivässä mut Joelia ahistaa ku ei oo saanu ostaa riittävästi kalliita asioita. Huoh.

Vihdoin pääsin täyttämään tän kuopan joka härnäs mua koko viime kierroksen ku pelasin muilla tonteilla.

Mitähän tää lapsenvahti täällä vielä pyörii ku Remin pitäis olla ihan riittävän pätevä kattomaan veikan perään.

Paitsi jos tyttöystävä on kylässä. Sillon saattaa olla ajatukset jossain muualla.

On niitä ensisuudelmia kämäsemmissäki paikoissa vaihdettu.

Toiset saapuu kotiin ja toiset menee. Ainut miinuspuoli tässä aikasynkkimodissa on et sillä välin ku joku simi on "kaupungilla", kukaan muu ei voi lähtee yhteisötontille. Ja koska yrityksen pyörittämisessä kuluu yleensä koko päivä vaikka kuinka yritän hillitä itteeni, mun täytyy pitää kauppa kiinni jos esim. haluan et Remi lähtee treffeille. Tai sit teen näin.

Tästä lähin ei tarvi paljo arpoo mihin lähettäis. Baari on toki hyvä varavaihtoehto, mut yks baari-ilta tulee yllättävän kalliiksi Andreaksen kiskurihinnoilla. Muistuttaa liikaa oikeeta elämää.

Olin laskenu sen varaan et Henrik toimis autonomisesti kokkina, mut se oli eri mieltä ja käski tarjoilijan hellan ääreen. Ja tervehtijä-Breannan tarjoilijaksi. Ja sit se hoiti ite tervehtijän hommat. Onneksi ruokalistalla ei ollu vielä hirveen hienoja annoksia, muuten tää ois voinu olla isompiki katastrofi.

Breannalta jopa luonnistu tarjoilu ilman sen suurempia äksidenttejä.

Pusi pusi.

Nää ei lopulta hankkinu enempää lapsia, joten muutin entisen lastenhuoneen kylppäriksi.

Nyt tässä pohjaratkasussa on jopa jotain järkee.

It's beautiful.

Kauniina kesäaamuna Joel katto aamiaisen ulos. Idyllistä.

Kuka tarvii töitä ku voi myydä planeettoja taivaalta?

Katoin Remin muistoja, enkä ymmärtäny et mistä ihmeestä tää johtu. Remi ei missään nimessä oo vielä saavuttanu elämäntoivettaan, joka on päästä tiedustelu-uran huipulle. Ja tuskin ikinä saavuttaakaan. Mut tästä lisää myöhemmin.

Veljekset vietti iltaa eri tavoin.

Paloturvallisuutta opiskellu Melisa oli heti innokkaana sammuttamassa palavaa puuta. Vesisateessa. Tulkaa nyt vaan pois sieltä.

Valitettavasti Jerome jäi tuleen yrjöömään, koska se oli just aiemmin ollu Melisan pyöritettävänä :DDDD Hieman kuumotti. Pun intended.

Arvostelijalla on täysin kääntyny ääni kellossa. Oli jo aikaki.

Helkkarin kukkaset. Ihan mahottomia pitää hengissä, en tiiä miks ees yritän.

Remi tapas tän kulkukissan ekaa kertaa lapsena, ja nyt se vihdoin ilmesty tontille uudestaan. Talo ei oo hirveesti tilavampi ku viime kerralla, mut ehkä sinne yks karvakaveri mahtuis...

Hups, kissa söi kotiläksyt.

Sehän on jo ihan ku omassa kotonaan. Mut ei kuitenkaa vielä liittyny virallisesti perheeseen.

Nyt saa juhlia, sillä kasvimaa teki ensimmäisen sadon. Eihän siinä menny ku kuus viikkoo.

Musta tuntuu et peli ei aiemmin ymmärtäny tota kasvihuoneeksi ku se oli taloo vasten ja osat seinistä oli perus talon seiniä. Joko niin tai sit kasvit noudattaa omia vuodenaikarytmejään, oli ne suojassa tai ei.

Ah näitä teini-iän iloja <3 Akne on pieni yksityiskohta mut se tekee teineistä taas himpun verran omalaatusempia.

Nyt ku Remi ja Celia (jotka on siis parhaita kavereita) on taas samanikäsiä, ne voi puuhailla yhessä ilman et se tuntuu oudolta.

Kylässä ei oo vielä mitään rentoo hengailutonttia, joten nää lähti tiedeharrastajien salakerholle. Joka ei sekään oo mikään paras paikka hengailuun mut vaihtoehdot oli vähissä.

Sit hengailuaikeet meni lopullisesti murskaksi ku Remi innostu kehittämään lääkkeitä :D

Celia sano että adios.

No ei, vaan se keksi omaa soolohommaa.

Sen jälkeen ku iltapäivä oli vietetty Celian "seurassa", Remi yritti suostutella Sarahia yöjuoksulle. Mut Sarah tunnollisena tyttönä käy ilmeisesti töissä, joten siinä meni se suunnitelma.

Sit sattumalta huomasin et täällähän on toiminto myös luvan pyytämiselle. Mikä sopiiki Remin luonteeseen paljon paremmin ku hiippailu.

Pakkohan sitä oli kokeilla, joten muiden kaverien puutteessa kysyttiin Celiaa uudelle kierrokselle.

Aina yhtä huvittavaa miettiä et mistä nää teinit vetelee näitä autoja.

Älä jaksaaaaaa.

Viime kierroksella yhteen perheeseen iski kesän kuumuus ihan hullun lailla, ja tää oli edelleen samaa ongelmaa. Tämän episodin jälkeen hommasin sen modin joka estää simien äärilämpötilat, koska herrajumala.

Käskin ne tietenki ylös sängystä viilenemään, mut oli jo liian myöhästä ja molemmat pökerty.

Onneks Jerome oli vielä kykenevä auttamaan vanhempia, muuten ois voinu tulla ruumiita. Tai ainaki sosiaalityöntekijä.

Viikonloppuna Remi otettiin kaupalle treenaamaan tulevaisuutta varten. Mulla on sen varalle jo yritys suunniteltuna.

Jeromen ei vielä tarvi tulevaisuudesta huolehtia. Mut varo sentään sitä haisunäätää.

Lapset väsähtää kakkosessa niin nopeesti et niiden täytyy aina joko ottaa päikkärit tai mennä nukkumaan kello seittemän. En yleensä huijaa koodeilla mut tässä yhteydessä ei tunnu pahalta välillä hivuttaa energiatarvetta vähän korkeemmalle.

Tähtien tuijottelu toi tulosta. Logiikkataito täynnä ja yks paikka tiedeuralle, check.

Tämän kuvan perusteella Jeromea vois luulla kovinki fiksuksi ja tunnolliseksi pikku miehenaluksi.

Yleensä se on kuitenki just semmonen ylienerginen kakara joita vihaan irl :D Käy lapsenvahtia sääliksi. Eikä Andreas yhtään auta asiaa.


○ ○ ○


Talous Kleiman:


En tajunnukkaa et Celia on hyviä kavereita Remin tyttöystävän Sarahin kanssa. Kunhan tästä nyt ei vaan syntyis mitään ongelmia. (Hän sanoi tietäen tasan tarkkaan minkälaisia romantiikkasimit on.)

En ollu ikinä ennen kokeillu laittaa omaa simiä yritykseen töihin nii en tienny miten se oikeestaan pelatessa toimii. Näköjään näin. Ihan mukava vaihtoehto, eikä palkkakaa oo mikään surkein. Pitäis joskus muistaa tutkia et vaikuttaako yrityksen pomon määräämä todellinen palkkataso tähän.

Aren koitti soitella mut Celialla vaikutti olevan jo uudet kuviot mielessä.

Koko muu perhe Andreasta lukuun ottamatta on äärimmäisen leikkisiä. Ja se kyllä näkyy.

Lapsenlikka oli ilmeisesti yks niistä harvoista joka ei ollu Andreakselle raivoissaan. Tai sit tässä hierotaan sovintoa. Ihan ku muistaisin et se oli joskus aiemmin väärässä paikassa väärään aikaan.

Henrik ja Rudolf-koira käveli talon ohi ilmeisesti lenkkipuuhissa. Tosi kiva yksityiskohta.

Perheen lapset saa ainaki avoimen seksuaalikasvatuksen jossei muuta.

Smustle train.

Ei se Andreaskaan kaikkien mieleen oo.

Kohtaamisia baarin vessassa.

Varottelin mielessäni Celiaa et pliis pidä näppis irti Remistä, mut mitenkäs kävikään... Remillä on joo kahen salaman kemiat Celian kanssa MUTTA SE MYÖS SEURUSTELEE. Ja se on kiltti tietosimi.

Ne siirty välittömästi porealtaaseen. Mikä voisi mennä pieleen.

.......Juu, elikkä Celia päätti ilman mun ohjausta tehä peliliikkeen. Draaman välttö taitaa olla tuhoon tuomittu pyrkimys.

Ei homma edenny pientä kiehnausta pidemmälle, mut tässä liikutaan aina vaan vaarallisemmilla vesillä. Ja vähän veikkaan et Sarah ei ois ollu edes tästä kovin mielissään.

Celia sen sijaan oli hyvin ylpeä itestään.

Tässä on vissiin opiskeltu jotain tärkeetä, mutta enhän mää enää muista että mitä.

Katotaan kauanko näiden kahden juttu kestää.

Yritettiin mennä syömään mut täällä oliki paikat tyhjänä.

Breannanhan pitäis tosiaan olla tuolla tervehtijänä, mut ilmeisesti se ei oikein toimi ku toinen saman talouden jäsen tulee tontille. En pystyny myöskään ohjaamaan Breannaa, joten se käytti työaikansa lätäköissä hyppimiseen.

Muutenki erittäin kiusallista et äiti hengittää niskaan samalla ku yrität olla treffeillä. Täytyy ettiä tohon hommaan joku uus simi.

Kärventyneet ruoka-annokset unohtu nopeesti.

Parka ei tiedä olevansa vain hetken hupia.

Damn, kakkosen animaatiot vaan jatkaa vakuuttamistaan.

Niin ne osat vaihtuu.

Sit Celialle tapahtu sama ku Remillekki, eli se sai platinamielialan ilman mitään syytä. Kunnes (uudelleen)opin, että toiveiden toteuttaminen täyttää tota keskimmäistä lifetime aspiration -palkkia, ja sen täyteen saaminen aiheuttaa platinamielialan.

Hankin tietenki heti modin joka hidastaa ton mittarin täyttymistä, koska on hieman naurettavaa että just teiniksi kasvanu simi on muka jo saavuttanu elämässään kaiken mitä haluaa. Ilmeisesti platinamielialan ansaitseminen tällä tavalla on vanilla-pelissäki helppoo, jos pelaa simillä vauvasta asti, ja mulla on vielä eliniät modattuna pidemmiksi.

Ja tosiaan kuten tossa edellisessä kuvassa luki, samalla aukee kaikki nää palkinnot. Se vasta tylsää onki.

Operaatio sarjahurmuri alkakoon.

Tämän pojan balettitrikoot oli Celian mielestä vastustamattomat.

Sen nimi oli Aren, samoin ku sen aiemman punapaidan. Ja näiden lisäksi oon nähny vielä yhen aikuis-Arenin... En vielä tässä kohtaa tehny asialle mitään, mutta (paljon) myöhemmin latasin korvaavan nimipoolin ja vaihdoin tämän tyypin nimen muistaakseni Austiniksi. Jotain rajaa.

Poika-vielä-nimeltä-Aren ei ollu mikään helpoin saalis.

Joten voitiin yhä hyvällä omatunnolla jutskata poika-edelleen-nimeltä-Arenin kanssa. (Tämän oon antanu pitää nimensä koska sille se kuulu ensimmäisenä.)

Celialla meinaa usein kaiken kutemisen keskellä jäädä läksyt unohduksiin.

Mutta mitä sitä arvosanoista välittämään ku deitit pitää huolen rahantulosta.

Hähää, nyt jäit kiinni. Meidän poreallas on vihdoin...

...turvassa..........

Kai tää vähän kohentaa mieltä, mut uus poreallas jouduttiin joka tapauksessa ostamaan. Taas. En enää pysy laskuissa kuinka monetta kertaa.

Naapurusperheiden lapset on mukavasti lähes samanikäsiä, joten samoin ku Celia ja Remi, myös Theo ja Jerome on parhaita kavereita.

Celia valmistautu seuraavaan hurmausyritykseen, kun feikki-Aren suostu lähtemään treffeille.

Minnekkäs muuallekkaa.

Kesken treffien päätin hyödyntää paikalla olevien teinien korkean määrän ja laitoin Celian tsekkaamaan huoneen läpi. Vähän arvelutti mitä deitti tästä sanoo, mut ei se tuntunu välittävän.

Muutamia kelpo yksilöitä joukosta löyty.

Deitti meni vessaan, joten Celialle aukes oiva tilaisuus alottaa seuraavan vallotuksen petaus.

*viatonta viheltelyä*

Naapurit kutsuttiin kylään juhlistamaan Theon synttäreitä. Nää kaks perhettä ei vois olla arvoiltaan enemmän erilaiset, mutta näin pienessä kylässä ei oo varaa nirsoilla.

Mukaan mahtu myös muutama Theon kaveri~

Oisin mielelläni ottanu tähän perheeseen jotain vaihtelua, mutta ei, Theon tavoite on nautinto, ja lisätavoite romantiikka. Se muistuttaa siis äitiään muutenki ku vaan ulkonäöllisesti, nimittäin Breannalla on romantiikka- ja nautintotavotteet toisin päin.

Ennalta määrätyllä tyttöystäväehdokkaalla oli mustat hiukset, joten tein viime hetken korjausliikkeen ja vanhensinki sen sijaan yhen toisen Theon kavereista. Joka sattu olemaan Theon mieltymysten mukaisesti punapää.

Nyt silmät irti siitä siskosta ja tuu kattomaan mitä terassilla odottaa.

Kaverin nimi on Don Kauker. Näiden välillä on kaks salamaa, mutta saa nähä miten asiat etenee ottaen huomioon Theon romantiikkapuolen.

Mä ihan oikeesti en suunnitellu että Celian ja Remin välille kehittyis koskaan mitään. Mutta minkä näille hormonihirviöille mahtaa.

Ja vielä isän nenän alla? Remi hyvä, pettäminen on tapana hoitaa salassa.

Kai tässä on antauduttava virran vietäväksi.

Melisa ja Joel ei ikinä unohda hyödyntää poreallasta ku ne on kylässä.

Hetken ku katoin muualle niin Theolla oli jo toinen niskalenkissä. Tuskin tarvii ees mainita että se on luonteeltaan kärttyisä.

(Käytän varmaan joka kerta eri suomennosta grouchylle ku mikään ei kuulosta oikeelta enkä ikinä muista mikä se on virallisesti. Mut siis kiltin vastakohta.)

Kypsät leikit jatkuu.

Vanhempien nukkuessa autuaan tietämättöminä lapsukaiset hiippaili pitämään hauskaa. Flipperi on taas jonkun tuoma treffilahja, joka tulee tällä peliharrastajaperheellä varmasti kovaan käyttöön.

Seuralaisten varakkuudessa oli ilmeisesti pientä eroa. Hyvä tietää.

Tää kaksikko tulee pistämään koko naapuruston rakkauselämät uusiksi, sano mun sanoneen.

Oisit ilonen että porukat tulee edelleen noin hyvin toimeen.

Theo sai synttärien kunniaksi pitää lahjaflipperin omassa huoneessaan. Koska joo, myös sen lempiharrastus on pelit, kuten Celian ja Breannanki.

Sisarukset ♥


○ ○ ○


Talous Morgner:


Sillä välin ku isäntäväki kamppailee minimipalkkatöissä ja tappion reunalla keikkuvan ravintolan pyörityksessä, perheen Rudolf-koira on päässy kunnon uraputkeen. Johtuen tietysti siitä että haasteen sääntöjen mukaan sen piti oppia kaikki temput ennenkä se sai mennä töihin, joten nyt sen ei enää tarvi ku vaan ilmestyä paikalle.

Muistutuksena, isäntäväkeen kuuluu siis ravintoloitsija Henrik sekä kihlattu Yusun, joka työskentelee lainvalvonta-alalla.

Ravintolalla palkkasin heti ensi töiksi uuden tarjoilijan. Turha tässä on yrittää säästää palkkakuluissa ennenkä pulju pyörii sen verran sulavasti että se myös tuottaa jotain.

Annoin kuitenkin Breannalle potkut aiemmin läpi käydyistä syistä.

Uusi tarjoilija teki heti vaikutuksen. Mutta ei mitenkään positiivisessa mielessä.

Yritin säätää myös Henrikille työasun mut se ei millään suostunu säilyttämään partaansa XD Mikä ois ehdottomasti liian iso uhraus.

Rahan tuloa ei voi estää.

Ks. ylempi.

Rahoilla tehtiin täällä pientä pintaremonttia.

Nyt jumalauta.

Mikäs tässä hoitaessa kolmen simin hommat :)))) Täytyy olla myyjä, tervehtijä ja vielä kokkiki.

Kaiken päälle tarjoilija teki tipeillä luultavasti isomman tilin ku pulju ite. Ravintolalla ei tässä pelissä lyödä rahoiksi, sen oon oppinu.

Yusunilla on kotona töiden jälkeen aina aika tylsää.

Tänä iltana jännitystä loi Andreaksen lehdenpöllintäreissu. Siitä kaikkien keskeltäkö meinasit napata?

Justiinsa joo.

Kiva ku tulit keittiöön asti valittamaan jostain likasesta lautasesta, ei tässä parempaa tekemistä oliskaa. Haluukko töihin nii pääset ite tiskaamaan.

Nyt alkaa muuten ihan oikeesti pistää vihaksi. Tarvisin sen tontille vaan siksi aikaa että saisin annettua sille potkut. Se oli suunnitelma jo ennen ku se alko vältellä työntekoo. Ehkä se tiesi.

Halusin nimittäin työllistää tänne teinejä. Lisäsin tiimiin jo kokin ja uuden tervehtijän, joten enää pitäis saada kotona lusija pois palkkalistoilta niin alkais olla kopla kasassa.

On tosi kivaa seurata kuinka omat simit asioi näissä yrityksissä. Tänään Remi, Theo ja Celia oli lähteny (jokseenkin) yhessä syömään.

Rudolfin iso ahteri ei mahtunu uudistetussa kylppärissä enää ammeeseen. Täytyy kestää viikko loppuun, sit kyllä otan jättimäisen lainan ja muutan nää uuteen taloon.

Sinä oot viimenen asia jota täällä tarvitaan.

Yusunin työkaveri tuli hakemaan mokoman talteen.

Ja sitte päästiin vihdoin muuttamaan. Talosta enemmän kuvia ensi kerralla.


○ ○ ○


Talous Leclair:


Vilautin tätä vuokrakämppätonttia muistaakseni viime kierroksella. Nyt saadaan siihen vielä parempi katsaus, sillä tänne muutti ensimmäinen asukas.

Kyseinen asukas saattaa näyttää tutulta. Kyseessä on nimittäin Isabeau Leclair, josta tein vuos sitte yksittäisen postauksen. Ois ollu sääli jättää se unohdettujen simien limboon, koska tykkään siitä tosi paljon, joten Isabeau sai uuden elämän Backwaterissa.

Tällä kertaa alotusasunto on jopa edellistä pienempi, mutta tästä noustaan.

Hyvä nähä et muuan modi toimii ja vapaisiin kämppiin muutti naapurustossa pyöriviä townieita eikä varta vasten generoituja sosiaalisten luokkien simejä.

Andreas oli heti toivottamassa tulokkaan tervetulleeksi. Voi kun kiva, ei Isabeau ois töitä tarvinnukkaa.

Kyllästyin tässä vaiheessa pelin luomiin townieihin, joiden naama on aina suoraan joku CASin naamatemplate, joten aloin lisäämään joukkoon omatekemiäni townieita. Tässä niistä ensimmäinen. 

Päätin että luon jatkossa kaikki towniet ite niin ei tarvi kattella pelin generoimia aikaansaannoksia ja niiden identtisiä nimiä. Kaduttaa etten toiminu näin heti alusta alkaen, koska nyt joudun joka tapauksessa nappaamaan vanhoja pelin townieita perheisiin jotta saan ne pois jaloista.

Isabeaulla on romanttisessa mielessä hakusassa joku punapää, mutta vielä ei napannu.

Naapuruston neljäs talous tarkotti, että sain rakentaa ensimmäisen normaalin yhteisötontin jota kenenkään ei tarvi omistaa. Oisin voinu luvan kanssa pistää enemmänki ranttaliksi, mut alotetaan nyt kuitenki pienestä.

Hyvä että edes jotakuta onnistaa näiden uusien townieiden kanssa.

Luulin olevani hyvinki nokkela ku laitoin tonne säleikköön moveobjectsilla jotain lammenlevää. Yläkantista efekti on ihan toimiva, mut pettymys oli suuri ku huomasin että alhaalta päin katottuna se levä on näkymätöntä. En oo vieläkään löytäny tähän mitään toimivampaa ratkasua, ladattujen muodossa taikka muuten.

Tämä vaan sen takia että kokeilin toimiiko suihkulähde vinoon sijotettuna. Ehkä ois ollu parempi jos se ei ois toiminu, koska nyt aina ku joku saa päähänpiston nii koko tontin on pakko tulla viereen ihmettelemään.

Heviä kello kaks yöllä. Naapureille terveiset.

Seinän takaa tuli vastaterveiset.

Nyt oltiin aamuvarhasella kyttäämässä ettei Andreas kerkiä pölliä työllistymismahdollisuutta.

Mutta ei sieltä tietenkään löytyny mitään avoimia uria.

Aika siis törsätä viimesetki rahat ravintola-aamiaiseen.

Vielä muutama uus townie. Blondi äijä meni rinnakkaistodellisuudessa Isabeaun kanssa naimisiin, mutta tällä kertaa ne ei ollu yhtään toistensa makuun.

Sen voit heti unohtaa.

Toivotonta. Täysin toivotonta.

Hmm... Mutta kun se punapää. Ihan vaan jo sen takia et saan geenipooliin muutaki hiusväriä ku mustaa ja ruskeeta.

(Kakkonenhan on siitä hieno, että hiusten ja silmien värit voi olla joko dominoivia tai resessiivisiä, ja esim. mustat ja ruskeet hiukset voittaa blondin ja punasen. Toisaalta se taas tarkottaa että blondeja ja punapäitä syntyy selvästi vähemmän, mikä on vähän tylsää.)

Vaan eipä pienestä hauskanpidosta mitään haittaa oo. Ei näillä ollu ku yks salama, mut aina voi yrittää.

Se päivä kulu baarissa. Ja raha virtas.

Isabeaulle jumittuu aina tanssiessa toi ilme. Sen saa yhellä modiobjektilla korjattua, mitä en vielä tässä vaiheessa tienny, mut ainaki tuli huvittavia kuvia.

Pokeripöydästä saatiin onneksi käärittyä ihan hyvät rahat, muuten ois oikeesti alkanu olla tukalat oltavat.

Hähhähhää, etpäs kerinny. Nyt niitä töitä.

TAI NIINHÄN MÄ LUULIN.

Vei jumalauta suoraan kädestä :DDDDD

Pakko investoida pokerirahat tietokoneeseen, ei tästä muuten tuu yhtään mitään. Onneks löyty ees musiikkihommia. Sinne on hyvä tunkee kaikki simit koska se ura on täysin avoin baarin esiintymislavan ansiosta.

Taskuvaras pääsi ensimmäisen normaalin yhteisötontin ansiosta myös apajille. Pitäis ehkä bänniä se, mut toisaalta on ihan hauskaa seurata sen menoo.

Mikä on ku ei kellekkään kelpaa?

No, täytyy vielä tyytyä tähän baariseuraan.

Nyt pistit kyllä aika vastustamattoman tarjouksen. Tosin lakiura ei oo vielä auki niin tyyppi joutuis heti irtisanoutumaan, mutta ehkä sillä on puheiden mukaisesti mammonaa säästössä.

Vaan entäpä jos onnea ei tarvinnukkaan ettiä postilaatikkoa kauempaa? Nyt kysymys kuuluu: rikas yhden salaman tuomari vai köyhä kahden salaman posteljooni?

Päätöksiä, päätöksiä.


○ ○ ○


Yhteenveto

Simit: 11 (+1)
Simkerroin: 2
Populaatio: 22 (+2)
Taloudet: 4 (+1)
Yhteisötontit: 4 (+1)



2 kommenttia:

  1. Yritin lukee tätä jo jossain vaiheessa mut en tiiä mitä muuta eksyin tekemään, joten yritetäänpäs nyt uuestaan :D

    Vitsi on ikävä kolmosessa aina noita TS2-seinäsuihkuja.

    Hitto ku meni hetki tajuta ku "katto" voi olla sekä "kattoi" että "katsoi" XD

    Siis minen kai ikinä ymmärtäny miten joko TS1 tai TS2 saa kukat kestämään hengissä. Jommassa kummassa voi aina kastella niitä liikaa. Enkä kyl TS2 koskaan oo saanu puutarhanhoitookaan kunnolla käyntiin :D Kerran kai joskus oli joku perhe jossa äiti pääs niin pitkälle et ois voinu muuttuu jopa kasvisimiks (ellei jopa tehnykii niin)! Mut se on ainut kerta ja siitä on jo kauan aikaa.

    En kestä tota kuvaa jossa Jerome seisoo päällään telkkarin eessä :DDDDDDDDDD

    Sattuu nuo balettitrikoopojan lonkat omiinkii lonkkiin.

    En kyllä nyt muista minäkään et miten tuo grouchy on käännetty suomenkieliseen versioon. Pitää tsekata joskus.

    APUA NUO LEHTIVARKAAT :DDDDDDDDDDDDDD En muistanu yhtään et TS2 ees on tällästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Mulla on kolmosessa ladattuna tommonen perus suihku, mut koska se on tehty jonkun pelin suihkun pohjalta, simit käyttää sitä sivulta samoin ku ne astuis kaappisuihkuun. Esim. Mistbornien/Farojen uudessa talossa jouduin useemmassa kylppärissä tappelemaan ku reititykset ei toiminu niinku oisin halunnu.

      Ja nyt mulla meni aikaa et tajusin mikä ihmeen "kattoi" ku mietin vaan kattoja jollain etelän murteella :DDDD Piti ihan mennä postauksesta ettimään et missä yhteydessä käytin moista sanaa. On tää hieno kieli.

      Se on just kakkonen (ainaki) jossa kukat voi myös ylikastella, ja voi pojat se on raivostuttavaa. Mä harvoin erotan kukan ulkonäöstä et onks se nyt kuihtumaan päin vai näyttääkse vaan tolta, ja sit ku varmuuden vuoks kastelen nii kukkapenkka tulvii. Puutarhanhoidon puolestaan oon saanu alkukankeuksien jälkeen ihan hyvin onnistumaan, vaikka tuntuuki et myös hyötykasvien hoitaminen on kakkosessa vaikeempaa. Yhtenä päivänä ku missaat kastelun nii kasvi huutaa taas punasella. Mut toisaalta jos simillä on kultanen ansiomerkki nii se voi nopeesti jutella sen takas vihreeksi :D

      Kakkosessa toimii kyllä nivelet joskus aika kyseenalaisesti. Toinen paha on ranteet, ne näyttää usein siltä et ne on kääntyny korkkiruuville XD

      Muistan ehkä jostain suomenkielisestä blogista et se ois mariseva/marisija tjsp, mikä nyt ei ainakaan mun mielestä oo täysin sama asia ku grouchy, ja kuulostaa muutenki tyhmältä. Mut minkäs teet ku kieli ei taivu.

      Ja nää marisevat simit edustaa nimenomaan lehtivarkaina :))) Asensin jossain vaiheessa modin joka estää sanomalehtiin ja roskiksiin sattumisen, koska ei tota jaksa erkkikää.

      Poista